House Of Rock Bar Kouvola
  • House Of Rock Bar Facebook

TANK (UK) - Wishing Well *

13.04.2019 ShowTime: 22:00

Liput:

Ennakkoon 12€
Ovelta 15€

https://digilippu.fi/event/521

TANK KIERTUEELLE SUOMEEN HUHTIKUUSSA 2019

Legendaarinen brittihevibändi TANK saapuu kiertueelle Suomeen huhtikuussa 2019. Lämmittelybändinä keikoilla toimii Wishing Well.
Kyseessä on ensimmäinen kerta kun TANK palaa Suomeen vuoden 1981 jälkeen, jolloin bändi avasi Motörheadin keikan Helsingin jäähallissa.

Kiertueella Tank soittaa Tavastialla Helsingissä, YO-talolla Tampereella ja House Of Rockissa Kouvolla. Lisäksi myöhemmin tullaan ilmoittamaan vielä yksi lisäkeikka.
TANK on ollut merkittävä vaikuttaja kansainvälisissä metallipiireissä perustamisestaan saakka vuonna 1980. Yhtye on julkaissut 10 studioalbumia, 2 live-albumia sekä War Machine Live! DVD:n.

Vuosikymmenten varrella TANK on kiertänyt sellaisten metallijättiläisten kuten Metallican, Motörheadin, Saxonin ja Judas Priestin kanssa.
Uransa aikana bändissä on tapahtunut lukuisia miehistönvaihdoksia. Nykyisessä kokoonpanossa soittavat 30 vuotta bändissä mukana olleet kitaristit Mick Tucker ja Cliff Evans. Muut soittajat ovat rumpali Bobby Schottkowski ja basisti Randy Van Der Elsen. Viimeisin bändiin liittynyt muusikko on Pink Cream 69-vokalisti David Readman.

”Olemme erittäin innoissamme voidessamme palata Suomeen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Pääsimme sinne melkein vuonna 1984 kun soitimme Metallican ”Ride The Lightning” -kiertueella mutta keikkabussimme hajosi Ruotsissa emmekä siitä johtuen päässeet tulemaan Suomeen. Tiedän, että metallimusiikki on iso asia Suomessa ja lupaamme Suomalaisille metallifaneille upeat keikat aidon brittimetallin parissa. Soitamme räjähtävän setin, joka sisältää materiaalia bändin koko uran ajalta”, sanoo kitaristi Cliff Evans.

Lämmittelybändi Wishing Well on helsinkiläinen hevibändi, jonka hyvän vastaanoton saanut kakkosalbumi “Rat Race” julkaistiin helmikuussa 2018. Bändi on tunnettu yhteistyöstään Graham Bonnetin kanssa.

Viime keväänä bändi teki minikiertueen Suomessa Doogie Whiten White Noise -bändin kanssa ja elokuussa yhtye lämmitteli Uriah Heepia Lahdessa. “On todella hienoa saada TANK vihdoin Suomeen.

Suomalaiset hevifanit ansaitsevat kuulla tätä todella laadukasta bändiä ja odotamme kiertuetta innoissamme, tulossa on upeita iltoja yhdessä”, sanoo Anssi Korkiakoski, Wishing Wellin kitaristi.

TANK (UK) - Wishing Well *

Tulevat keikat

25.01.2019
» Menoré - Override

Liput:
2€

26.01.2019
» Omniun Gatherum - Medeia *

Liput:

Ennakkoon 12€
Ovelta 14€ 

https://digilippu.fi/event/537

01.02.2019
» Kaarle Viikate & Marko Haavisto *

Liput:

Ennakkoon 15€
Ovelta 18€

https://digilippu.fi/event/536

02.02.2019
» Peer Günt *

Liput:

Ennakkoon 20€
Ovelta 22€

https://digilippu.fi/event/560

08.02.2019
» Martti Servo & Napander *

Liput:

Ennakkoon 13€
Ovelta 15€

https://digilippu.fi/event/538

15.02.2019
» Turmion Kätilöt *

Liput:

Ennakkoon 18€
Ovelta 20€

https://digilippu.fi/event/539

22.02.2019
» Volucrine - Babylonfall

Liput:
5€

08.03.2019
» Kotiteollisuus *

Liput:

Ennakkoon 20€
Ovelta 22€

https://digilippu.fi/event/540

09.03.2019
» Railside -Film Festival

Vapaa Pääsy!

15.03.2019
» Ruusut *

Liput:

Ennakkoon 13€
Ovelta 15€

https://digilippu.fi/event/527

17.03.2019
» Graham Bonnet Band (UK) - Wishing Well*

Liput:

Ennakkoon 20€
Ovelta 24€

https://digilippu.fi/event/532

12.04.2019
» Los Bastardos Finlandeses *

Liput:

Ennakkoon 13€
Ovelta 15€

Ennakkomyyntiin 14.1.2019

17.04.2019
» Beast In Black *

Liput:

Ennakkoon 20€
Ovelta 22€

https://digilippu.fi/event/542

TANK (UK) - Wishing Well *

13.04.2019 ShowTime: 22:00

Liput:

Ennakkoon 12€
Ovelta 15€

https://digilippu.fi/event/521

TANK KIERTUEELLE SUOMEEN HUHTIKUUSSA 2019

Legendaarinen brittihevibändi TANK saapuu kiertueelle Suomeen huhtikuussa 2019. Lämmittelybändinä keikoilla toimii Wishing Well.
Kyseessä on ensimmäinen kerta kun TANK palaa Suomeen vuoden 1981 jälkeen, jolloin bändi avasi Motörheadin keikan Helsingin jäähallissa.

Kiertueella Tank soittaa Tavastialla Helsingissä, YO-talolla Tampereella ja House Of Rockissa Kouvolla. Lisäksi myöhemmin tullaan ilmoittamaan vielä yksi lisäkeikka.
TANK on ollut merkittävä vaikuttaja kansainvälisissä metallipiireissä perustamisestaan saakka vuonna 1980. Yhtye on julkaissut 10 studioalbumia, 2 live-albumia sekä War Machine Live! DVD:n.

Vuosikymmenten varrella TANK on kiertänyt sellaisten metallijättiläisten kuten Metallican, Motörheadin, Saxonin ja Judas Priestin kanssa.
Uransa aikana bändissä on tapahtunut lukuisia miehistönvaihdoksia. Nykyisessä kokoonpanossa soittavat 30 vuotta bändissä mukana olleet kitaristit Mick Tucker ja Cliff Evans. Muut soittajat ovat rumpali Bobby Schottkowski ja basisti Randy Van Der Elsen. Viimeisin bändiin liittynyt muusikko on Pink Cream 69-vokalisti David Readman.

”Olemme erittäin innoissamme voidessamme palata Suomeen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Pääsimme sinne melkein vuonna 1984 kun soitimme Metallican ”Ride The Lightning” -kiertueella mutta keikkabussimme hajosi Ruotsissa emmekä siitä johtuen päässeet tulemaan Suomeen. Tiedän, että metallimusiikki on iso asia Suomessa ja lupaamme Suomalaisille metallifaneille upeat keikat aidon brittimetallin parissa. Soitamme räjähtävän setin, joka sisältää materiaalia bändin koko uran ajalta”, sanoo kitaristi Cliff Evans.

Lämmittelybändi Wishing Well on helsinkiläinen hevibändi, jonka hyvän vastaanoton saanut kakkosalbumi “Rat Race” julkaistiin helmikuussa 2018. Bändi on tunnettu yhteistyöstään Graham Bonnetin kanssa.

Viime keväänä bändi teki minikiertueen Suomessa Doogie Whiten White Noise -bändin kanssa ja elokuussa yhtye lämmitteli Uriah Heepia Lahdessa. “On todella hienoa saada TANK vihdoin Suomeen.

Suomalaiset hevifanit ansaitsevat kuulla tätä todella laadukasta bändiä ja odotamme kiertuetta innoissamme, tulossa on upeita iltoja yhdessä”, sanoo Anssi Korkiakoski, Wishing Wellin kitaristi.

TANK (UK) - Wishing Well *

© House Of Rock Bar, Asemakatu 1, 45100 Kouvola | p. +358 (0)5 3758 770 | palaute [ ~ at ~ ] houseofrockbar.fi | Site Engine By Megative Tmi