House Of Rock Bar Kouvola
  • House Of Rock Bar Facebook

Seksihullut - Miettiin

26.10.2018 ShowTime: 22:00

Liput:
8€

Jo vuonna 2007 perustettu punkbändi Seksihullut on saavuttanut kuulioidensa sydämet laulaja Sirpa Järvenpään johdolla, jonka moikuvalle lauluäänelle on haettu vertailukohtia niin Velvet Underground Nicon soolotuotannosta kuin vanhasta suomalaisen punkin ja hardcoren lauluperinteestä. Bändin tavaramerkkinä on tarttuvat kappaleet joiden nerokkaan tyhjänpäiväisistä sanoituksista vastaa sarjakuvapiirtäjänäkin tunnettu Jyrki Nissinen. Yhtyeen energisistä, rehellisestä ja osin myös herkistä live-esiintymisistä on saatu nauttia tasaiseen tahtiin kotimaassa sekä muutamalla Eurooppaan ja Pohjoismaihin suuntautuneella kiertueella. Kaksi pitkäsoittoa ja lukuisia pikkulevyjä julkaissut yhtye julkaisi viimeisimmän albuminsa ”Vänrikki Stoolin Seksihullut tarinat” keväällä 2018.

Paniikkihäiriötä turpaan! 
Miettiin on yksi tämän päivän suomi-punkin kiinnostavimmista ja innovatiivisimmista nimistä. Solisti Vili-Petteri Miettiiniin henkilöityvä yhtye on tunnettu arvaamattomana sekä energisenä live-esiintyjänä, joka ei varsin jätä yleisöään kylmäksi. Bändin soinnissa 90-luvusta muistuttavat melodiat kohtaavat raa’an arkirealistiset sanoitukset, joista kukin meistä voi helposti itsensä löytää. Tosikkomaisuudesta ei yhtyettä silti voi syyttää, vaan meininki on mukaansatempaavaa ja vapauttavaa!

Miettiin on tehtaillut lukuisia, nyt jo loppuunmyytyjä pienlevyjä, sekä vuonna 2017 julkaistun LP:n Pitäs Vissiin Elää. Svart Records julkaisee alkuvuodesta 2019 yhtyeen uuden albumin Miettiin Ja Bändin Jätkät.

Seksihullut  - Miettiin

Seksihullut  - Miettiin

Tulevat keikat

25.10.2018
» Rokin Tieto-Porkkana

27.10.2018
» Francine *

Liput:
Ennakkoon 12€
Ovelta 15€

https://digilippu.fi/event/511

01.11.2018
» Rokin Tieto-Porkkana

02.11.2018
» Marko Haavisto & Poutahaukat

Liput:
12€

03.11.2018
» House Of Halloween

Liput:
5€
Teeman mukaan pukeutuneilla vapaa pääsy!

08.11.2018
» Rokin Tieto-Porkkana

09.11.2018
» Vesta *

Liput:

Ennakkoo 15€
Ovelta 17€

https://digilippu.fi/event/500

15.11.2018
» Rokin Tieto-Porkkana

16.11.2018
» Litku Klementti - Itä-Hollola Installaatio

Liput:
ilm. myöhemmin

22.11.2018
» Rokin Tieto-Porkkana

23.11.2018
» Kynnet

Liput:
Ilm. myöhemmin

29.11.2018
» Rokin Tieto-Porkkana

14.12.2018
» Pää Kii

Liput:
Ennakkoon 10€
Ovelta 12€

15.12.2018
» Muuan Mies

Liput:
ilm. myöhemmin

Seksihullut - Miettiin

26.10.2018 ShowTime: 22:00

Liput:
8€

Jo vuonna 2007 perustettu punkbändi Seksihullut on saavuttanut kuulioidensa sydämet laulaja Sirpa Järvenpään johdolla, jonka moikuvalle lauluäänelle on haettu vertailukohtia niin Velvet Underground Nicon soolotuotannosta kuin vanhasta suomalaisen punkin ja hardcoren lauluperinteestä. Bändin tavaramerkkinä on tarttuvat kappaleet joiden nerokkaan tyhjänpäiväisistä sanoituksista vastaa sarjakuvapiirtäjänäkin tunnettu Jyrki Nissinen. Yhtyeen energisistä, rehellisestä ja osin myös herkistä live-esiintymisistä on saatu nauttia tasaiseen tahtiin kotimaassa sekä muutamalla Eurooppaan ja Pohjoismaihin suuntautuneella kiertueella. Kaksi pitkäsoittoa ja lukuisia pikkulevyjä julkaissut yhtye julkaisi viimeisimmän albuminsa ”Vänrikki Stoolin Seksihullut tarinat” keväällä 2018.

Paniikkihäiriötä turpaan! 
Miettiin on yksi tämän päivän suomi-punkin kiinnostavimmista ja innovatiivisimmista nimistä. Solisti Vili-Petteri Miettiiniin henkilöityvä yhtye on tunnettu arvaamattomana sekä energisenä live-esiintyjänä, joka ei varsin jätä yleisöään kylmäksi. Bändin soinnissa 90-luvusta muistuttavat melodiat kohtaavat raa’an arkirealistiset sanoitukset, joista kukin meistä voi helposti itsensä löytää. Tosikkomaisuudesta ei yhtyettä silti voi syyttää, vaan meininki on mukaansatempaavaa ja vapauttavaa!

Miettiin on tehtaillut lukuisia, nyt jo loppuunmyytyjä pienlevyjä, sekä vuonna 2017 julkaistun LP:n Pitäs Vissiin Elää. Svart Records julkaisee alkuvuodesta 2019 yhtyeen uuden albumin Miettiin Ja Bändin Jätkät.

Seksihullut  - Miettiin

Seksihullut  - Miettiin

© House Of Rock Bar, Asemakatu 1, 45100 Kouvola | p. +358 (0)5 3758 770 | palaute [ ~ at ~ ] houseofrockbar.fi | Site Engine By Megative Tmi